Märynummi on luonnonkaunis taajama Salossa, entisen Halikon kunnan alueella. Noin tuhannen asukkaan taajama syntyi komeaan paikkaan hiekkaharjun päälle, kun kaksi kylää, Märy ja Nummi kasvoivat yhteen.
Märynummen uusi koulu- ja päiväkotirakennus on valmistunut. Elokuussa 2021 valmistunut hirsirakennus on monipuolinen oppimistila, jota myös paikalliset yhdistykset voivat käyttää. Nykyinen 1900-luvun alun koulurakennus jää myös käyttöön.
Luonto lisää alueen viihtyisyyttä. Kylällä on täyspitkä frisbeegolfrata, vaelluspolku geokätköineen, liikuntatelineet, uimala saunoineen, tennis-, petankki- ja rantalentopallokentät sekä valaistu kuntorata/hiihtolatu. Halikon Hakoniskat järjestää sään salliessa hiihtokilpailuja ja Koirakerho Tassut koulutuksia ja tapahtumia Tassukalliolla. Myös suunnistukselle ja maastopyöräilylle maastot ovat erinomaiset.
Taajaman keskustassa on Keskipiste, kyläkauppa, kahvila ja posti. Kylällä on myös kauneushoitola, kampaaja, hieroja ja kukkataiteilija. Märynummesta Salon keskustaan kulkee kaupunkiliikenteen bussi nro 220. Turun ja Helsingin pikavuoropysäkit ovat moottoritien liittymien tuntumassa, noin kilometrin päässä Keskipisteeltä. Palveluita täydentävät Shell-liikenneasema ja Design Hillin lifestyle-myymälä.
Alueen siisteys ja viihtyisyys on meille tärkeää. Tervetuloa asumaan, harrastamaan ja viihtymään Märynummelle.
